{{ result.type_rendered }}
Vuokran korottaminen mietityttää useita yksityisiä vuokranantajia. Millä perusteilla vuokraa voi korottaa ja kuinka paljon? Pitääkö vuokrankorotus kirjata vuokrasopimukseen?
Hyvän vuokratapaohjeistuksen mukaisesti vuokra määräytyy sen mukaan, mitä vuokranantajan ja vuokralaisen välillä on asiasta sovittu.
Lain mukaan vuokraa voidaan korottaa sopimuksen perusteella vain, jos tätä koskeva ehto on kirjattu vuokrasopimukseen. Tämä edellyttää myös, että korottamisen peruste ja korottamisen voimaantulopäivä ovat kirjattuna sopimukseen.
Vuokrankorotusperusteen pitää olla laskettavissa, ja yleisimpinä vuokrankorotusperusteina käytetään indeksejä, prosenttikorotusta tai näiden yhdistelmäkorotuksia. Vuokraan vaikuttavia indeksejä ovat elinkustannus- ja kuluttajahintaindeksi sekä kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi.
Vuokrankorotuksen perusteena ei voi siis olla esimerkiksi yleinen vuokratason nousu tai hallituksen päätös. Nämä perusteet eivät ole riittävän yksilöityjä vuokran korotukseen.
Mikäli vuokrataso on jäänyt jälkeen yleisestä vuokratasosta ja vuokraa joudutaan vapaarahoitteisissa vuokrasuhteissa korottamaan muutoin kuin sopimuksessa mainitulla menettelyllä, neuvottelut korotuksesta on aloitettava vähintään 6 kuukautta ennen aiottua korotusta. Korotusten tulee olla kohtuullisia ja korotetun vuokran tulee vastata huoneiston vuokra-arvoa. Korotukset eivät saa vuosittain ylittää 15 prosenttia muutoin kuin tilanteissa, joissa kiinteistössä tehdään merkittäviä kiinteistön ja huoneiston vuokra-arvoa kohottavia korjauksia.
Jos osapuolet ovat neuvottelujen tuloksena päässeet sopimukseen vuokrankorotuksesta, siitä on hyvä tehdä kirjallinen sopimus. Samalla tulee sopia ja kirjata tasokorotuksen jälkeen tehtävien vuosittaisten vuokrankorotusten peruste, ajankohta ja määrä.
Mikäli neuvottelut vuokrankorottamisessa eivät tuota tulosta, vuokranantajalla on viime kädessä lain mukaan mahdollisuus irtisanoa vuokrasopimus. Irtisanomisen yhteydessä on hyvä ilmoittaa, millä vuokralla sopimus voisi jatkua. Samalla tulee ilmoittaa, missä ajassa tämä vuokraa koskeva muutos viimeistään on hyväksyttävä, jotta irtisanominen raukeaisi.