Parempaa asumista ja asumisvarallisuutta

Olemme nyt INNA!

Retta Oy Suomessa, Retta AB Ruotsissa ja Cobblestone A/S Tanskassa ovat yhdistyneet. Uuden konsernimme nimeksi tulee INNA. Uusi brändi otetaan Suomessa käyttöön alkuvuoden aikana. Pian nettisivummekin siis uudistuvat, joten stay tuned!

Vastuullisuus on meille tärkeää

Arvot ohjaavat toimintaamme, ja yksi Rettan kolmesta arvosta on ”Toimimme vastuullisesti”. Sen mukaisesti kannamme vastuuta huomisesta sekä yrityksenä että henkilökohtaisella tasolla. Valintojamme ohjaavat vastuu toisistamme, asiakkaistamme, ympäristöstä, yhteiskunnasta ja taloudellisesta menestyksestä. Toimintamme pohjautuu avoimuuteen ja rehellisyyteen.

Meille vastuullisuus tarkoittaa paitsi vastuuta ympäristöstä, myös vastuullisuutta arjessa ja toimintatavoissa. Meille tärkeät vastuullisuustoimet on koottu vuosittaiseen vastuullisuusraporttiimme.