{{ result.type_rendered }}
Selkein vuokralaisen velvollisuus on maksaa vuokra ajallaan vuokrasopimuksen mukaisesti. Vuokranmaksun lisäksi on myös paljon muita asioita, joita vuokralaisen tulee ottaa huomioon asuessaan toisen omistamassa asunnossa. Lue alta, mitkä asiat ovat vuokralaisen vastuulla, ja mistä taas vuokranantajan tulee huolehtia.
Vuokranantaja vastaa yleisesti ottaen asunnon kunnosta ja sen kunnossapidosta. Jos esimerkiksi asunnon varustukseen kuuluva kodinkone, kuten jääkaappi tai hella rikkoontuu muista kuin vuokralaisesta johtuvista syistä, kuuluu korjaus tai uuden laitteen hankkiminen vuokranantajalle. Tällainen tapaus voi olla esimerkiksi kodinkoneen vanhenemisen aiheuttama korjaus- tai uusimistarve. Vaikka vuokranantaja vastaa asunnon kunnossapidosta, laki velvoittaa myös vuokralaista hoitamaan asuntoa huolellisesti. Tämän lisäksi asunnon kuluvien osien, kuten lamppujen, loisteputkien ja palovaroittimien vaihto kuuluu yleisesti ottaen vuokralaiselle.
Tavanomaista kulumista vai vuokralaisen aiheuttama vaurio?
Asunnon tavanomainen kuluminen kuuluu asiaan, eikä vuokralainen ole vastuussa siitä aiheutuvista korjaustöistä. Mutta mitkä asiat lukeutuvat tavanomaiseen kulumiseen ja mitkä eivät? Yksi vaikuttava asia on muun muassa vuokrasuhteen kesto. On luonnollista, että pitkässä vuokrasuhteessa asumisen jälkiä syntyy enemmän. Tavanomainen kuluminen tapahtuu ajan saatossa. Siihen eivät kuulu äkilliset vauriot, jos esimerkiksi lavuaari halkeaa, kun siihen tippuu jotain raskasta. Myöskään huolimattomuudesta aiheutuneita vauriota, esimerkiksi parketin vaurioituminen vedestä, ei lueta äkilliseksi vaurioksi. Vuokralaisella on lain mukaan ilmoitusvelvollisuus, joka tarkoittaa, että vuokralaisen on välittömästi ilmoitettava huoneiston vahingoittumisesta vuokranantajalle.
Vuokralaisen kannattaa aina hankkia kotivakuutus, jolla hän suojaa asunnossa olevan omaisuutensa. Vastuuvakuutus puolestaan on syytä olla vuokralaisen aiheuttamien vahinkojen varalta.
Vuokralaisen vastuulla ovat myös vieraat
Vuokralaisen on lisäksi hyvä huomioida, että hän vastaa paitsi omasta, myös vieraidensa käytöksestä asunnossa. Jos vuokralaisen luvalla huoneistossa oleskeleva henkilö aiheuttaa asunnolle vahingon, on korvausvastuussa vuokralainen.
Asunnosta pois muutettaessa vuokralaisen vastuulla on suorittaa loppusiivous sekä luovuttaa asunto tyhjänä ja siistinä. Vuokralaisen velvollisuuksiin kuuluu muun muassa ikkunoiden pesu, jääkaapin ja pakastimen sulatus, uunin ja lieden puhtaanapito sekä kylpyhuoneen lattiakaivon puhdistaminen. Jos asunnosta on pidetty hyvää huolta koko vuokrasuhteen ajan, ei loppusiivous vaadi suuria ponnisteluja. Mikäli vuokralainen on kuitenkin laiminlyönyt säännöllisen perussiivouksen, voi loppusiivous edellyttää perusteellisempaa puunausta.Omia vastuita miettiessä kannattaa tutustua huolellisesti omaan vuokrasopimukseen, sekä noudattaa yleisiä hyviä tapoja. Voit aina myös ottaa omaan vuokranantajaasi yhteyttä epäselvissä tilanteissa!