{{ result.type_rendered }}
Hyvinkään Retta Asuntovuokrauksen toimiston vetäjänä työskentelevä Simo Sompajoki on aina ollut valmis tekemään ja kokeilemaan erilaisia töitä. Hän on suorittanut erilaisia ammattitutkintoja, vaikka nuorempana ajattelikin, että vähempikin lukeminen riittäisi. Ihan selvää Simolle ei ole vieläkään, mitä hän haluaa isona tehdä.
Simon toive lapsena oli ura koripalloilijana, ja tämä vahvistui, kun hän oli 12-vuotiaana mukana voittamassa Uudenmaan piirimestaruutta minipojissa. Myöhemmin Simon pituus ei kuitenkaan riittänyt ammattilaiseksi, joten piti keksiä muuta. Kun kaverit menivät yläasteen jälkeen lukioon, Simo mietti, että kauppaopistosta pääsisi suoraan töihin, kun taas lukion jälkeen olisi pitänyt opiskella vielä ammatti. Näin hän päätyi kauppikseen laskentatoimea opiskelemaan.
Myyntityö oli Simolle entuudestaan tuttua, ja Retta-konserniin hän päätyi, kun hän huomasi, että Hyvinkään Huoneistokeskukselle etsittiin myyntineuvottelijaa. Tästä alkoi urapolku Rettalla.
Huoneistokeskuksella Simo työskenteli pari vuotta ja suoritti samalla LKV-tutkinnon. Kun Simo kuuli, että Hyvinkään Retta Asuntovuokraukseen etsittiin uutta työntekijää, Simo ajatteli kokeilla seuraavaksi vuokravälitystä ja laittoi hakupaperit vetämään. Huhtikuussa 2021 hänet valittiin yksikönpäälliköksi vetämään Hyvinkään toimistoa.
Simon tyypillinen työpäivä alkaa sähköpostien läpikäymisellä. Puhelimeen hän vastailee pitkin päivää, ja työpäivän mittaan kalenteriin tulee seuraaville päiville tapaamisia, näyttöjä ja vuokrasopimuksien tekoja. Simon kalenteri on tyypillisesti 3-4 seuraavaa päivää eteenpäin täynnä. Kuun vaihteen molemmin puolin on kiireisimmät päivät, kun alkaa uusia vuokrasopimuksia, on asuntojen irtisanomisia, avainten luovutuksia ja palautuksia jne. Kuun puolivälin paikkeilla on yleensä hetki hengähtää, jolloin on hyvä aika saada myös ei-kiireelliset tehtävät tehtyä. Yksikönpäällikön tehtävien myötä myös Teams-palaverit ovat alkaneet täyttää Simon kalenteria.
Simon mielestä Rettalla on hyvin rento ja vapautunut ilmapiiri. Hän on myös huomannut, että Rettalla on halu olla ajan tasalla: täällä seurataan trendejä ja ollaan ajan hermolla.
Simon työssä parasta on vapaus, sillä hän pitää siitä, että voi luoda omat aikataulunsa. Välillä hän tekee pidempää ja välillä lyhyempää päivää, tilanteen mukaan. Tämä valinnanvapaus on aina ohjannut Simon työpaikkavalintoja. Simo pitää myös siitä, että hänen työssään jokainen päivä on erilainen ja mielenkiintoisia haasteita täynnä. Hän on myös aina pitänyt palvelualasta, koska siinä tapaa paljon erilaisia ihmisiä.
Rettalla työskennellessään Simo on huomannut, että nuorissa on tulevaisuus, sillä meillä on töissä ahkeria ja fiksuja nuoria. Simon mielestä vuokravälitys sopii parhaiten ulospäinsuuntautuneille, sosiaalisille ja seurallisille ihmisille. Tosin Simo kokee, ettei itse ole välttämättä mitään näistä, mikä osoittaa sen, että jos jotain haluaa, ei pidä liikaa kangistua stereotypioihin, vaan kannattaa kokeilla ja tarttua uusiin tilaisuuksiin sekä tehtäviin. Perusluonnettaan ei pysty muuttamaan, mutta kulmia pystyy hiomaan. Simo kannustaa siis rohkeasti kokeilemaan! Näin itsestään voi löytää ihan uusia ulottuvuuksia.