{{ result.type_rendered }}
Tavoitteenamme Rettassa on olla kiinteistötoimialan johtava toimija, joka tunnetaan vahvasta kulttuuristaan ja arvoistaan. Kulttuuri syntyy arvoistamme ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, ja sitä voi vahvistaa sekä tukea erilaisin rakentein, prosessein ja järjestelmin organisaatiossa. Johtaminen ja esihenkilötyö on yksi keskeisimmistä asioista, joilla rakennamme vahvaa kulttuuria ja minkä avulla pystymme uudistamaan koko kiinteistötoimialaa.
Rettalaisten kokemus omasta lähijohtamisesta eli siitä, miten oma esihenkilö tarjoaa edellytyksiä hyvälle työskentelylle, on varsin positiivinen. Rettalaisista 91 % kokee lähiesihenkilön luottavan alaisiinsa ja 92 % kokee psykologista turvallisuutta kertoessaan mielipiteensä, vaikka olisikin esihenkilön kanssa eri mieltä. 82 % rettalaisista kokee, että esihenkilö puuttuu ongelmiin tarvittaessa ja toisaalta antaa tunnustusta hyvistä työsuorituksista. Kokemus lähijohtamisen tasosta on parantunut vuodesta toiseen. Verrattuna toimialan normiaineistoon, esihenkilömme saavat jokaisella osa-alueella vertailuryhmää paremmat palautteet! Lähtökohdat hyvälle johtajuudelle siis ovat olemassa.
Olemme panostaneet johtamisprosesseihin ja -järjestelmiin tavoitteenamme luoda esihenkilöillemme selkeitä työkaluja johtamisensa tueksi. Lisäksi pyrimme integroimaan arvomme – onnistumme yhdessä, uudistamme rohkeasti, toimimme vastuullisesti – kaikkeen tekemiseemme, myös esihenkilötyöhön. Painopistealueina tulevaisuudessa on edelleen vahvistaa arvojemme näkymistä kaikessa johtamistyössä ja sitä kautta kulttuurissa.
Johtamisen kehittäminen koskettaa meillä kaikkia esihenkilöitä ylimmästä johdosta tiiminvetäjiin. Olemme tänä vuonna mm. käynnistäneet Rettan esihenkilöille suunnatun johtamisen kehittämisen ohjelman, joka tarjoaa yksilöllisen, Rettan arvopohjalle rakennetun, polun johtajuuteen. Koulutus lähtee liikkeelle itsensä johtamisesta ja oman johtajuuden kehittämisestä. Osallistujien saamien palautteiden perusteella rettalaisia lähiesihenkilöitä kuvastaa vahva osaaminen, motivaatio, sitoutuminen, läsnäolo ja vuorovaikutteisuus. Lisäksi meillä esihenkilöillä on selkeä kuva siitä, miksi olemme organisaationa olemassa.
Kehittämisohjelman teemat rakentuvat vahvuuksillemme. Teemat vahvistavat lisäksi monia johtajuuden osa-alueita strategisesta ja talouden johtamisesta työyhteisön johtamiseen, työkykyjohtamiseen sekä valmentavaan johtamiseen. Teemat on linkitetty tiiviisti arvoihimme ja siihen, miten esihenkilöt meillä toimivat kulttuurin rakentajina.
Esihenkilömme tuntevat hyvin perustehtävämme – annamme asiakkaillemme mielenrauhaa. Jotta tässä voimme onnistua tässä tehtävässä, myös jokainen rettalainen ansaitsee mielenrauhan. Sitä tuemme hyvällä johtamisella nyt ja tulevaisuudessa.
Teksti: Katariina Lindholm, Rettan henkilöstöjohtaja