{{ result.type_rendered }}
Harppaus uusiin opintoihin houkutteli Emmi Kivistön kiinteistöalalle. Uusien opintojen myötä löytyivät myös Rettan uramahdollisuudet. Uuden alan viehätys ja Rettan mukaansatempaava työyhteisö imaisivat Emmin mukaansa.
Retta Managementissa työskentelevä Emmi Kivistö on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri LUT-yliopistosta Lappeenrannasta. Pääaineenaan hän opiskeli hankintojen johtamista ja sivuaineenaan taloutta. Valmistuttuaan Emmi muutti työn ja miehen perässä Helsinkiin. Vanhempainvapaansa aikana hän halusi ottaa toisenkin suuren harppauksen ja hakeutui Aalto-Yliopistoon kiinteistötalouden opintojen pariin. Näiden opintojen myötä Emmi löysi Rettan.
Aiemmissa työpaikoissaan Emmi oli työskennellyt hankinnan ja talouden parissa, mutta nopeasti kävi selväksi, ettei hän palaisi opinto- ja äitiysvapaaltaan aiempien töidensä pariin pitkäksi toviksi. Vaikka päätös alan ja työpaikan vaihdosta ei ollut Emmille läpihuutojuttu, hän sanoo olevansa erittäin tyytyväinen niin nykyiseen tehtäväänsä kuin päätökseensä vaihtaa sekä alaa että työtehtäviä. Hyppy uuteen siis kannatti, ja nykyisessä roolissaan Emmi pääsee päivittäin haastamaan itseään ja ammentamaan osaamisestaan muidenkin hyödyksi.
Emmi aloitti uransa Rettalla elokuussa 2021 Junior Key Account Managerina asuntojen kiinteistöjohtamispalvelujen yksikössä. Jo muutaman viikon jälkeen Emmi sai ensimmäisen oman asiakkuuden, ja loppuvuodesta 2021 vastuut kasvoivat niin, että nimikekin muuttui asiakkuuspäälliköksi.
Emmi kertoo, että asiakkuuspäällikön tehtäväkenttä on laaja, kenties laajin Rettalla. Omassa asiakkuudessaan LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy:ssä Emmillä on ”koko paketti” hallittavanaan, mikä tarkoittaa asuntovuokrausta, isännöintiä ja ylläpitoa sekä talouden kokonaisuutta. Asiakkuuspäällikkönä Emmi vastaa siitä, että tieto kulkee mutkattomasti asiakkaan ja Rettan välillä ja että kaikilla osapuolilla on riittävät tiedot, työkalut ja tuki suoriutua tehtävistään odotetulla tavalla.
Vaikka Emmi vastaa asiakkuudesta kokonaisuudessaan, hänellä on tukenaan asiakkuuden parissa työskentelevien tiimi, joita Emmi kehuu huikeiksi ammattilaisiksi, joilla on valtavasti osaamista ja kokemusta. Emmi kokee, että hänen tärkein tehtävänsä on valjastaa tiimin osaaminen muotoon, joka hyödyttää asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla.
Aiemmin Emmi kipuili työssään sen kanssa, että hän osaa paljon, mutta pintapuolisesti. Nykyisessä työssä tämä on vahvuus: hänellä on monipuolinen työkokemus ja ymmärrys kokonaisuudesta. Yksityiskohdissa hän voi tukeutua työkavereihin ja saada yhdessä heidän kanssaan rakennettua parasta mahdollista palvelua asiakkaalle – ja ylitettyäkin heidän toiveensa ajoittain.
Asiakkuuspäällikön tärkein tavoite on tyytyväinen asiakas. Aina ei ole helppoa tunnistaa, onko asiakas aidosti tyytyväinen, mutta Emmi kokee onnistuneensa tehtävässään ja on saanut kiitosta niin kollegoiltaan kuin asiakkaaltaankin. Emmi pokkasikin yhdessä kollegansa kanssa toukokuussa 2022 Retta-konsernin tulokaspalkinnon. Silti hän pohtii ajoittain, voisiko asioita tehdä vieläkin paremmin tai enemmän.
Asiakkuuspäällikön tehtävässä tilanteet elävät nopeallakin aikataululla ja muutoksia tapahtuu välillä yllättäen. Aikataulujen hallinta ja pään kylmänä pitäminen stressaavissa tilanteissa ovat Emmin mielestä tärkeimpiä ominaisuuksia asiakkuuspäällikölle. Lisäksi kyky ymmärtää kokonaisuuksia ja ajatella myös perinteisten toimintamallien ulkopuolelta tukevat onnistumista. Asiakkuuden hoitamiseen ei ole yhtä sabluunaa, mutta kyky oppia toisilta ja monistaa hyväksi havaittuja toimintamalleja sekä kehittää nykyisiä tapoja omiin tarkoituksiin paremmin sopiviksi auttavat työssä menestymisessä.
Tärkeimpänä antina työssään ja työyhteisössään Emmi mainitsee luottamuksen. Emmiin luotetaan ja hän voi luottaa kollegoihinsa sekä heidän kykyynsä ja haluunsa tehdä työnsä parhaalla mahdollisella tavalla. Hän kehuu myös asiakkaansa mutkattomuutta ja yhdessä tekemisen asennetta.
Emmi myös kokee, että hän saa olla Rettalla rohkeasti oma itsensä. Isossa organisaatiossa mukaan mahtuu erilaisia henkilöitä eri taustoin ja kiinnostuksen kohtein, ja Emmille on tärkeää, että henkilöstöä arvostetaan. Yksi nykyisen työn hyvistä puolista onkin mahdollisuus olla osa isoa porukkaa, sillä aiemmin Emmi on toiminut tehtävissään melko yksin.
Emmi kertoo oppineensa, että ainoa varma asia on muutos: Rettalla ei haluta jäädä paikoilleen, vaan pyritään löytämään uusia toimintatapoja sekä keinoja hyödyntää teknologiaa, tehostaa toimintoja ja toimia alalla suunnannäyttäjänä.
Kiinteistöala on ollut perinteisesti hieman vanhanaikainen ja kehittynyt viiveellä. Rettalla kuitenkin edistetään muutosta ja kehitystä mm. vastuullisuuden ja digitalisaation saralla. Emmi onkin ilokseen saanut huomata Rettan olevan ennen kaikkea uudistuva organisaatio, jossa panostetaan myös henkilöstön hyvinvointiin ja viihtymiseen.
Emmi kannustaa alasta kiinnostuneita ottamaan rohkeasti yhteyttä rettalaisiin: kerromme mielellämme, millaista kiinteistöalalla on työskennellä. Alalle tarvitaan konkareita, mutta samalla myös kuplan ulkopuolelta tulijoita, jotka osaavat tuoda uusia ideoita ja ammentaa toimivista konsepteista uusia toimintamalleja. Positiivinen asenne ja tekemisen tahto ratkaisevat!