{{ result.type_rendered }}
Tiesitkö, että Retta Asuntovuokraus on Suomen tunnetuin vuokra-asuntojen välittäjä kiinteistömanagerien joukossa, joilla ei ole omaa asuntokantaa ja kolmanneksi tunnetuin kaikkien vuokra-asuntoja välittävien yritysten joukossa? (Lähde: Vuokraovi.com, Vuokra-asumisen tutkimus 2024.)
Vuokraovi toteutti keväällä tutkimuksen, jossa selvitettiin vuokra-asuntoja välittävien yritysten tunnettuutta ja Rettan tulos oli upea! Olemme Suomen tunnetuin vuokra-asuntoja välittävä kiinteistömanageritoimisto vaikka brändimme uudistettiin vain kaksi vuotta sitten.
Tämän tunnettuuden eteen tehdään meillä töitä jokaisessa yksikössä. Markkinointiosaston ammattilaisten lisäksi jokainen meistä kantaa kortensa kekoon, kun edustaa Rettaa päivittäisessä työssään. Erityisesti asuntovuokrauksessa brändimielikuva muodostuu ja kehittyy markkinoinnin ohella asiakaskohtaamisissa – lukuisissa asuntonäytöissä ja asiakaspalvelutilanteissa.
”Teemme jatkuvasti aktiivista työtä asuntovuokrauksen markkinoinnin eteen ympärivuotisesti. Järjestämme myös esimerkiksi vuosittain kolme isoa markkinointikampanjaa, joiden avulla tavoitamme tuhansia potentiaalisia asunnonetsijöitä. Vuoden 2023 keväällä avattu asuntovuokrauksen verkkokauppa on myös vakiinnuttanut paikkansa markkinalla ja luvut ovat kehittyneet jatkuvasti positiiviseen suuntaan. Verkkokauppa onkin noussut yhdeksi markkinoiden vilkkaimmista digitaalisista palveluista”, kommentoi Retta Asuntovuokrauksen johtaja Jussi Lindholm.
Retta Asuntovuokraus hallinnoi tällä hetkellä yli 40 000 asuntoa ympäri Suomea.