{{ result.type_rendered }}
Laurean ammattikorkeakoulun YAMK-liiketalouden opiskelijat kehittelivät palvelumuotoilun kurssilla Rettalle tapoja, joilla voidaan tulevaisuudessa helpottaa työntekijöiden perehdyttämistä Rettan toimintamalleihin sekä asiakkuuksiin ja niiden erityispiirteisiin.
Kun Rettalla haluttiin saada aikaan parempi työntekijäkokemus selkeiden perehdytysprosessien kautta, oli itsestään selvää, että avuksi otettaisiin opiskelijoita.
”Henkilöstökyselyissämme on noussut esiin perehdytys ja liiketoiminnan moniulottuneisuus. Halusimme lähteä uudistamaan perehdytyskokonaisuutta, johon kuuluvat perehdyttäminen Rettan kulttuuriin, asiakkuussopimuksiin ja päivittäisen työn tekemiseen,” kertoo Retta Managementin HR Business Partner Jenni Still.
Retta ja Laurea ovat tehneet jo muutaman vuoden oppilaitosyhteistyötä, ja Laureassa innostuttiin ajatuksesta toteuttaa palvelumuotoiluprojekti yhdessä. Jenni Still sekä Retta Managementin asiakkuusjohtaja Juulia Laine tapasivat lehtorit Päivi Harmoisen ja Kati Tawastin, ja ideasta muotoiltiin kehittämishaaste liiketalouden opiskelijoiden englanninkieliselle palvelumuotoilun kurssille.
Kurssin tavoitteena oli saada kehitettyä Rettan perehdytysprosesseja niin, että työntekijäkokemus paranisi – ja sitä myötä myös asiakkaiden tyytyväisyys.
”Halusimme saada asiakkuuspäälliköille konkreettisia työkaluja, joiden avulla pystyisimme perehdyttämään työntekijän asiakkuuteen. Tavoitteena oli saada myös yhdenmukaiset perehdytysprosessit, joita voisi soveltaa eri asiakkuuksissa, mutta jotka olisivat pääpiirteittäin samat kaikkialla Rettalla,” Juulia Laine kertoo.
Rettan puolelta projektissa olivat Stillin ja Laineen lisäksi Retta Managementin asiakkuuspäälliköt Tuija Koski, Taru Nurmi, Birgitta Tunttunen, Anssi Raevuori ja Tomi Mikkonen sekä toimitilaliiketoiminnan johtaja Immo Suutarinen. Lisäksi projektissa haastateltiin asiakkuuksissa, eri rooleissa työskenteleviä henkilöitä esim. Controllereita, kirjanpitäjiä, isännöitsijöitä ja kiinteistöpäälliköitä ja haastatteluissa käytiin läpi mm. perehdytyksen nykytilaa.
”Oli hienoa, että myös kiireiset asiantuntijat olivat aktiivisesti mukana haastatteluissa jakamassa tietoa ja kokemuksiaan opiskelijoille sekä antamassa palautetta,” Laurea-ammattikorkeakoulun Harmoinen ja Tawast toteavat.
Kurssille osallistui noin 60 liiketalouden opiskelijaa, jotka olivat jo työelämässä tai opintojensa loppusuoralla. Opiskelijat jaettiin kymmeneen tiimiin, ja palvelumuotoilumetodien avulla he alkoivat ideoimaan erilaisia tapoja kehittää Rettan perehdytysprosesseja. Projektin puolivälissä opiskelijatiimit esittelivät rettalaisille alustavia ideoita ja asiakkuuspäälliköt saivat valita parhaat ideat jatkoon. Parhaita ajatuksia lähdettiin kehittämään eteenpäin, ja loppuseminaarissa Rettalle esiteltiin lopulliset ideat.
”Oli hyvä saada ulkopuolista näkemystä asioihin. Prosessi herätti ajattelemaan itsekin,” rettalaiset kertovat.
Rettalaiset olivat tyytyväisiä opiskelijoiden aikaansaannoksiin, ja oppilaitosyhteistyö keräsikin runsaasti kiitosta.
”Oppilaitosyhteistyöhön osallistuminen oli hyvinkin palkitseva ja hyödyllinen kokemus – palvelumuotoilu toi Rettalle kymmeniä ideoita, joita hyödyntämällä perehdyttäminen tulevaisuudessa helpottuu ja työntekijäkokemus paranee. Lähes kaikki ratkaisut olivat sellaisia, jotka pystytään viemään suoraan käytäntöön, Rettan asiakkuuspäällikkö Tuija Koski kertoo.
“Meillä on jo varattuna ajankohta, jossa käymme sisäisesti läpi ideat, ja päätämme mitkä näistä otamme käyttöön. Vaikka aihe oli haastava, opiskelijat ottivat siitä todella hienosti koppia ja pääsivät sisälle ongelmaan. Esitykset olivat todella ammattimaisia ja saimme kurssilta loppujen lopuksi enemmän kuin alun perin ajattelin,” Juulia Laine kertoo.
Oppilaitosyhteistyö saa kiitosta myös Laurea-ammattikorkeakoululta.
”Yhteistyö Rettan edustajien kanssa oli todella sujuvaa ja välitöntä, ja voisimme ehdottomasti tehdä yhteistyötä jatkossakin,” Harmoinen ja Tawast kertovat.
Lehtoreiden mukaan myös opiskelijoilta on tullut hyvää palautetta kurssin projektista.
”Opiskelijat olivat tyytyväisiä onnistuessaan kehittämään aidosti hyödyllisiä ratkaisuja,” Harmoinen ja Tawast toteavat.
Kaiken kaikkiaan opiskelijoiden palvelumuotoilu teki rettalaisiin vaikutuksen. Vaikka monille opiskelijoille perehtyminen B2B-ympäristöön sekä avainasiakastiimin toimintaan oli aivan uutta, oppilaitosyhteistyön tulokset olivat erittäin positiiviset.
“Siellä oli mukana todella mahtavia oivalluksia siitä, miten pystymme hyödyntämään ja osallistamaan koko tiimiä perehdytykseen,” Laine kiteyttää.
Kuvassa Rettalta Tuija Koski (vas.) ja Jenni Still.