{{ result.type_rendered }}
Orange Capital Partnersin (OCP) ja Retta Managementin yhteistyö alkoi vuosi sitten. Jo nyt vuokrauksen käyttöaste on saatu nousuun. Miten siinä on onnistuttu?
Vuosi sitten lokakuussa eurooppalainen kiinteistösijoitus- ja omaisuudenhoitoyhtiö Orange Capital Partners valitsi Retta Managementin kiinteistöjohtamisen kumppanikseen.
”Retta on meille kumppani, ei vain palveluntarjoaja”, aloittaa Orange Capital Partnersin Taija Lumme, Senior Asset Manager.
”Kiinteistösalkkumme on iso, joten Retta on ottanut vuoden aikana merkittävän kokonaisuuden haltuun”, hän jatkaa.
OCP panostaa kohtuuhintaisiin vuokra-asuntoihin. Kohteita on kaikkialla Suomessa, joten maanlaajuisesti toimivaa kiinteistöjohtamisen asiantuntijaa tarvitaan.
”Itse emme voi olla läsnä kaikissa kohteissamme, siksi jokaisen rettalaisen työpanos on meille tärkeää.”
Orange Capital Partnersin asiakkuuteen on Rettan puolelta valjastettu useita kymmeniä ammattilaisia.
”Kulunut vuosi on ollut tietysti myös meille uuden opettelua”, Retta Managementin asiakkuuspäällikkö Tomi Mikkonen avaa.
Vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Erityisesti vuokrauksen käyttöasteen kasvattamiseen on panostettu ensimmäisen yhteistyövuoden aikana.
”Tämä on tulosurheilua. Siksi olemme luoneet yhdessä mallia, jolla vanhempaa kiinteistökantaa saadaan remontoitua kustannustehokkaasti edistäen samalla vuokratuottoa ja vuokrauksen käyttöastetta”, Mikkonen valaisee.
Miten muutoksessa on onnistuttu lyhyessä ajassa?
”Heti alusta lähtien olemme miettineet yhdessä, minkälaisia asioita on fiksuinta lähteä viemään eteenpäin”, Mikkonen kertoo.
Hänen mukaansa jatkuva vuoropuhelu kiinteistösijoittajan ja kiinteistöjohtamisen asiantuntijan välillä on onnistumisen kannalta oleellista. OCP:n Lumme on samoilla linjoilla:
”Ei riitä, että kerran kuussa kerrataan, mitä viime kuussa tehtiin. Tässä kumppanuudessa kanssakäyminen on päivittäistä. Toimivan ja tuloksellisen yhteistyön edellytys on avoin ja aktiivinen kommunikointi.”
Yhteistyötä sujuvoittaa se, että kaikesta voi puhua. Tieto liikkuu puolin ja toisin, eikä jokaisen asian käsittelyyn tarvita virallista palaveria –monesti riittää, että ottaa puhelimen käteen ja soittaa.
”Tätähän voisi tehdä byrokraattisesti, mutta meille tärkeämpää on lopputulos, ei tekemisen muodollisuus”, Lumme kiteyttää.
”OCP:n kanssa on tosi kiva tehdä töitä. Olemme puolin ja toisin matalalla kynnyksellä toisiimme yhteydessä, mikä helpottaa yhteydenpitoa ja asioiden edistämistä”, lisää vielä Anu Ronkainen, joka vastaa OCP:lle tuotettavista talouspalveluista.
Orange Capital Partners omistaa tuhansia vuokra-asuntoja kymmenillä eri paikkakunnilla. Se edellyttää kiinteistöjohtamisen kumppanilta paikallistuntemusta, alueellista läsnäoloa ja tietenkin myös aktiivista otetta.
”Kiinteistöissä pitää käydä, jotta ongelmakohtiin voi reagoida etukäteen. Kustannukset ovat isot, jos ongelmia korjaillaan vasta jälkikäteen. Siksi meille on tärkeää, että Retta on läsnä paikallisesti”, OCP:n Lumme sanoo.
”Meidän työotteemme on oltava aktiivinen, ettei korjausvelka pääse kasvamaan”, Mikkonen summaa.
Entä miltä yhteistyön tulevaisuus näyttää?
”Nyt kun yhteistyön rutiinit ovat löytyneet, keskitymme seuraavaksi prosessien hienosäätöön”, Lumme visioi.
Koska maailma ja markkinatilanne muuttuvat jatkuvasti, kehittämiseen on keskityttävä jatkossakin.
”On helppoa todeta, että näin on aina tehty ja jatkaa sitten työpäiväänsä. Me haluamme mieluummin haastaa. Rettan asenne tällaiseen kehittämiseen on todella hyvä”, Lumme kiittelee.Retta vastaa OCP:n asuntokohteiden teknisestä ja hallinnollisesta isännöinnistä sekä manageerauksesta. Lisäksi Retta on OCP:n kumppani kokonaisvaltaisissa taloushallinnon tehtävissä aina ostoreskontrasta ja kirjanpidosta vuokravalvonnan asiakaspalveluun. Tehtävät sisältävät asiakkaan liiketoiminnan tuloksen seurantaa ja analysointia, budjetointia sekä raportointia ja sen kehittämiseen liittyviä asioita. Retta huolehtii myös erilaisista ulkoisen ja sisäisen laskennan tehtävistä sekä konsernikirjanpidosta.
Lue yhteistyön sisällöstä tarkemmin täältä.Kuvassa Orange Capital Partnersin Taija Lumme (vas.) yhdessä Retta Managementin Tomi Mikkosen ja Anu Ronkaisen kanssa.