{{ result.type_rendered }}
Taloushallinnon tärkein tehtävä on tuottaa oikeaa taloustietoa täsmällisesti ja ajallaan, jotta sen pohjalta voidaan tehdä fiksuja liiketoimintapäätöksiä. Hyödyllinen tieto ei kuitenkaan ole pelkkiä numeroita, vaan taloushallinnon kulmakivi ovat liiketoimintaa ymmärtävät asiantuntijat. Rettan talouspalveluiden asiakaskunta on laaja ja moninainen. Palvelemme tuhansia taloyhtiöitä, kiinteistönomistajia, kotimaisia ja ulkolaisia sijoittajia sekä rahastoja. Kaikilla näillä on omanlaisensa vaatimukset taloushallinnon palveluille, mutta yhteinenkin nimittäjä löytyy: meidän on tarjottava joka tilanteessa luotettavaa ja laadukasta taloustietoa asiakkaidemme päätöksenteon tueksi.
Asiakkaidemme tapoja ulkoistaa taloushallinto on lukuisia erilaisia. Osa asiakkaista jättää Rettan huoleksi tarkkaan rajatun osa-alueen tai rutiinitoimenpiteet, osa taas etsii strategisen tason kumppanuutta. Laajimmillaan hoidamme koko taloushallinnon päädystä päätyyn näkemyksellä ja jopa neuvonantajan roolin ottaen. Halutessaan asiakas saa nimetyn talouden ammattilaisen käyttöönsä, joka valvoo talouden kokonaiskuvaa, analysoi lukuja sekä tekee toimenpide-ehdotuksia ja puuttuu mahdollisiin epäkohtiin asiakkaan puolesta. Palvelukokonaisuus rakentuu sen ympärille, millaiset resurssit ja tekijät asiakkaalla on jo käytössään. Lähtökohta on joka tapauksessa kiinteistöomistajan ja -sijoittajan sekä taloyhtiön odotukset ja yhdessä luodut taloushallinnon tavoitteet. Yhdessä Rettan isännöinnin ja kiinteistöjohtamisen asiantuntijoiden kanssa taloushallintoammattilaisemme muodostavat kiinteistötoimialalle vertaansa vaille olevan palvelukokonaisuuden.
Digitaalinen raportointi vie tarkemman tiedon äärelleRaportointi on taloushallinnon tärkein lopputuote ja olennainen liiketoiminnan kehittämisen väline, jonka puitteissa pystymme numeerisen raportin lisäksi tarjoamaan näkemystä siitä, miltä asiakkaan kiinteistöomaisuuden tila todella näyttää. Tuomme kiinteistösijoittajalle koko ajan entistä kattavampia, reaaliaikaisia digitalisia raportointiratkaisuja, jotka kuvaavat tehokkaasti vuokra-aste- ja tuotto-mittareita kiinteistöjen pidemmän tähtäimen suunnitelmiin. Vuokralaisten ja taloyhtiöiden arjen sujuvuuden helpottava OmaRetta-palvelumme tarjoaa myös ajantasaisen ja visuaalisen näkymän taloyhtiön taloustietoihin.
Teknologia mahdollistaa inhimilliset kohtaamisetDigikehitys ja robotiikka ovat nyt pinnalla, ja ne toki tehostavat tekemistä. Tärkeintä on kuitenkin, että niiden ansiosta taloushallinnon asiantuntijoillamme on mahdollisuus keskittyä rutiinitöiden sijaan siihen, mihin juuri heidän näkemystään tarvitaan. Palvelukokemus syntyy, kun ihminen keskustelee ihmisen kanssa. Järjestelmät ja automaatio edesauttavat hyvää vuorovaikutusta ja luovat työhön uutta mielekkyyttä, kun aikaa on keskittyä olennaisiin asioihin. Tästä palvelukokemuksesta erinomainen esimerkki on vuokravalvonta: kyseessä ei ole vain vuokrareskontran ylläpito vaan ennen kaikkea vuokralaisten asiakaspalvelu. Hyvä ja tiivis asiakaspalvelusuhde vuokralaisiin sekä tehokas saatavien valvonta varmistavat vuokratuottojen kotiuttamisen vuokranantajille ja sijoittajille.Rettan 200 taloushallinnon asiantuntijaa ovat erikoistuneet nimenomaan kiinteistötalouteen. He näkevät lukujen taakse ja ymmärtävät, mihin tarkoituksiin tietoa tarvitset. Heidän ydinosaamistaan ovat kiinteistötalouden ylläpito ja raportointi, vuokra- ja vastikekirjanpito sekä salkku- ja rahastoraportointi. Erikoistuminen tuo näkemyksellisyyden, josta sinä kiinteistöomistajana ja taloyhtiön hallitusjäsenenä hyödyt.