{{ result.type_rendered }}
Merkityksellisyyden kokemus työssä muodostuu meille ihmisille hyvin erilaisista lähteistä, ja sen taustalla voi olla isoja tai hyvinkin pieniä asioita. Arjessa merkityksellisyyden kokemus voi syntyä siitä, että pääsee toteuttamaan itseään, käyttämään vahvuuksiaan tai auttamaan muita. Työ tuntuu tällöin mielekkäältä. Kun ihminen kokee työnsä merkitykselliseksi, hän on valmis ponnistelemaan sen eteen.
Rettalaisista 94 % kokee oman työn mielenkiintoisena ja 90 % kokee, että työyhteisössä ollaan valmiita tekemään enemmän kuin meiltä odotetaan. Meillä arjen mielenkiintoisia hetkiä voivat olla vaikkapa se, kun pääsee auttamaan asiakasta arjen asumisessa tai uuden kodin ostamisessa tai onnistuu tuottamaan uuden analyysin asiakkaan päätöksenteon tueksi.
Usein merkityksellisyyden kokemus syntyy siitä, että oma tekeminen hyödyttää muita ja palvelee jotain suurempaa tarkoitusta. Miten kiinteistöalalla on mahdollista työskennellä suuremman tarkoituksen puolesta? Meillä Rettassa olemme määritelleet perustehtäväksemme antaa asiakkaillemme mielenrauhaa.
Oma asunto on suomalaisten selkeästi suurin varallisuuserä eli omaisuutemme on suurelta osin kiinni kodeissamme. Asunnon arvossa tapahtuvat muutokset vaikuttavat siis merkittävästi varallisuuteemme. Meidän tehtävämme Rettassa on pitää huolta tuosta varallisuudesta niin, että sen arvo säilyy ja kasvaa. Käytännössä pidämme huolta taloyhtiöistä ja niiden hallinnasta, avustamme kotien ja kiinteistöjen ostamisessa, myymisessä ja vuokraamisessa sekä huolehdimme erilaisten kiinteistöjen hallinnasta ja johtamisesta kestävästi.
Varallisuudesta huolehtimisen lisäksi meille on tärkeää kantaa vastuuta ympäristöstämme. Rakennusten osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on yli 40 %, joten kiinteistöala on keskeinen toimija ilmastotalkoissa, joissa pyrimme pienentämään ympäristökuormitusta. Me Rettassa autamme asiakkaitamme kiinteistöjen hiilijalanjäljen pienentämisessä. Vastuullisuuspalveluillamme pidämme siis huolta sekä asiakkaidemme kukkarosta että luonnosta.
Rettalaisista 90 % kokee, että arvomme ja päämäärämme ovat tavoittelemisen arvoisia ja 91 % kokee, että saa työllään aikaan hyödyllisiä asioita. Meillä Rettassa pääsee siis tekemään merkityksellistä työtä, joka palvelee myös suurempaa tarkoitusta, oli se sitten kansalaisten varallisuus tai ympäristövaikutukset.
Kaiken kaikkiaan 89 % rettalaisista kokee, että työ on merkityksellistä. Miksi se sitten on tärkeää meille? Kokemus siitä, että teemme merkityksellistä työtä auttaa meitä onnistumaan tavoitteissamme ja on lisäksi tärkeä työhyvinvoinnin lähde. Vietämme työn parissa ison osan arjesta ja on mielekkäämpää viettää se sellaisten asioiden parissa, mitkä koemme tärkeinä.
Pelkkä merkityksellisyys ei toki takaa hyvinvointia. Sen vuoksi olemme tehneet myös paljon uudistuksia hyvien työskentelyedellytysten varmistamiseksi ja työolojen kehittämiseksi. Merkityksellinen työ toimivassa työympäristössä on se, mitä me Rettassa rakennamme joka päivä.
Teksti: Katariina Lindholm, Rettan henkilöstöjohtaja