{{ result.type_rendered }}
Kolmannen vuoden oikeustieteiden opiskelija Erkka Ojanperä päätyi Rettalle kesätöihin sisäisen vinkkaajan kautta. Kesällä 2023 Rettalla projektityöntekijänä aloittanut Erkka oli osa nuorista opiskelijoista koostuvaa tiimiä, jonka työtehtäviin kuului Rettan isännöimien taloyhtiöiden osakerekisteritietojen siirtäminen maanmittauslaitoksen sähköiseen järjestelmään. Eri tiedekunnista tulevien opiskelijoiden tiimi suoriutui tehtävästä odotettua nopeammin ja siirtyi kesän aikana työskentelemään mm. integraatioprojektien pariin.
Osaavista nuorista koostuva tiimi teki Erkan mielestä työskentelystä rentoa ja mukavaa.
“Meillä oli todella hyvä porukka. Ensinnäkin tietysti, koska kaikki oli opiskelijoita ja varsinkin kun meidän projektijohtaja oli myös samanikäinen tuotantotalouden opiskelija niin meillä oli tosi mukava semmoinen rento, mutta tekemisen ilmapiiri, ja saatiin aina hyvin aikaiseksi töitä. Kaikilla klikkasi todella nopeasti, niin meni nopeasti kesä ja oli aina kiva tulla töihin.”
Parasta Rettalla on Erkan kokemuksen perusteella työilmapiiri sekä kannustava työkulttuuri.
“Ilmapiiri on ollut joustava ja matalahierarkkinen. Meidät perehdytettiin hyvin työhön ja ei ollut ketään keneltä ei uskaltaisi kysyä tarvittaessa. Ensimmäisenä tai toisena päivänä toimitusjohtajakin tavattiin niin ei tullut mitään semmoisia jännitteitä. Täällä on myös kannustava työkulttuuri ja jokainen saa olla mitä on. Ei ole niin väliä, mitkä ominaisuudet sulla on entuudestaan, täällä kyllä opetetaan ja koulutetaan. Semmoinen mukava rento ilmapiiri, missä kumminkin on mahdollisuus kehittyä.”
Erkka uskoo myös projektityössä opittujen taitojen olevan hyödyllisiä tulevaisuuden työtehtävissä. “Mä uskon, että tuommoiset taidot, mitä sen projektityön mukana sai, tulee olemaan hyödyllisiä jatkossakin muissa työtehtävissä. Projektityössä on just vuorovaikutus- ja tiimityötaidot tärkeässä roolissa, mutta sitten se projektiluonne vaatii myös tietynlaista ongelmanratkaisukykyä.”
“Meille heti elokuun puolella ilmoitettiin, että halukkaat pystyy jatkamaan töitä ja myös kokonaan etänä. Oli todella mukavaa, että me saatiin nollatuntisopimus niin on pystynyt sovittamaan sen työn, miten itse haluaa. Oon tehnyt töitä silloin kun opinnot on antanut parhaiten periksi ja se on ollut todella hyvä ja joustava systeemi.”
Rettaa Erkka suosittelee uteliaille nuorille, jotka haluavat kokeilla kenties jotain uutta alaa.
“Vaikka kiinteistömaailma ei tuntuisikaan heti omalta, kannattaa silti käydä kokeilemassa, koska täällä on helppo päästä mukaan. Jos vähänkään on utelias ja haluaa kokeilla jotain uutta tai kehittyä niin kyllä mä suosittelen tulemaan Rettalle.”
Yhteistyö eri opintosuuntauksista tulevien opiskelijoiden kanssa sujui mutkattomasti ja tarjosi uutta perspektiiviä työntekoon. Joukkoon mahtui muun muassa matematiikan, tekniikan, oikeustieteiden, kauppatieteiden sekä yhteiskuntatieteiden opiskelijoita.
“Yhteistyö sujui kyllä todella kivasti, kaikissa oli tietysti myös jotain samaa, kun kaikki oli yliopisto-opiskelijoita, mutta tietysti tiettyjä eroavaisuuksiakin oli, koska suurin osa opiskeli keskenään eri alaa. Se oli hyvin monipuolinen joukko, mutta tultiin kaikki hyvin toimeen toistemme kanssa. Yhteisöllisyyden kannalta se oli myös todella mukavaa, koska pystyi käymään esimerkiksi ruokatauoilla mielenkiintoisia keskusteluita ja oppi tutustumaan uusiin ihmisiin, eikä vaan saman alan opiskelijoihin.”
Erkka kannustaa uusia kesätyöntekijöitä saapumaan Rettalle avoimella asenteella ja tuomaan rohkeasti esiin mieltä askarruttavat kysymykset.
“Kyllä mä suosittelen, että tulee avoimin mielin ja ottaa sen tiedon vastaan ja uskaltaa kysyä ja uskaltaa tehdä virheitä, että niistä ei täällä rangaista. Voin suositella Rettaa työpaikkana, jos joku kysyisi niin itsellä ainakin on positiivinen kokemus.”