{{ result.type_rendered }}
Lemmikki on rakas perheenjäsen, joka tuo iloa omistajilleen ja parhaimmillaan koko taloyhtiölle. Keräsimme vinkkejä, joiden avulla voit huolehtia siitä, ettei lemmikkisi aiheuta turhaa vahinkoa vuokra-asunnolle tai häiriötä naapureille.
Lemmikkieläimet ovat tervetulleita useimpiin vuokra-asuntoihin, kunhan vuokralainen huolehtii, etteivät ne aiheuta vahinkoja tai häiriöitä. Lupa lemmikin pitämiseen vuokra-asunnossa tulee aina varmistaa asunnon omistajalta eli vuokranantajalta. Uuteen asuntoon muutettaessa on vuokranantajan kanta lemmikinpitoon hyvä kysyä jo ennen vuokrasopimuksen solmimista.
Lemmikin koulutuksella ja pienillä varatoimilla asunnon saa säilymään siistinä ja miellyttävänä. Esimerkiksi lattiapintaa voi suojata lemmikkien kynsiltä käyttämällä mattoja ja pitämällä kynnet lyhyinä.
Toisinaan kun koira tekee asunnossa tuhotöitä, kyse voi olla siitä, että se on tylsistynyt. Lemmikeille suunnatut erilaiset aktiivilelut paitsi lisäävät lemmikin tyytyväisyyttä myös kuluttavat niiden ylimääräistä energiaa.
– Kun ulkoilee riittävästi koiran kanssa eikä jätä sitä liian pitkiksi ajoiksi yksin, voi välttyä tuhoilta jopa kokonaan. Aktiviteettilelut ja muut virikkeet ovat tärkeitä lemmikkitalouksissa. Jos lemmikki silti yltyy tuhotöihin, voi kiinteisiin kalusteisiin käyttää lemmikkiliikkeistä saatavia pureskelunestosuihkeita, Rettan asiakkuuspäällikkö Sari Seppänen kertoo.
Yleisimmät lemmikkien aiheuttamat kulumisen jäljet ja vahingot vuokra-asunnoissa ovat lattiassa, listoissa ja väliovissa. Myös seinissä ja kiinteissä kalusteissa voi olla raapimis- tai purujälkiä.
Ellei lemmikkieläinten pitämistä ole kielletty, vuokranantajan katsotaan hyväksyneen sen, että lemmikit voivat aiheuttaa esimerkiksi jonkinasteista kulumaa lattiapinnoille. Muutoin vuokralainen korvaa aina lemmikkien aiheuttamat vahingot.
– Kaikkiin asuntoihin tehdään muuttotarkastus, jossa myös lemmikkien tekemät mahdolliset vahingot ilmenevät ja ne dokumentoidaan kuvin. Yleisesti koirat aiheuttavat enemmän kulumaa tai vahinkoa kuin muut kotieläimet, Seppänen kertoo.
Koirien ja kissojen sisäsiisteysongelmat voivat aiheuttaa näkyvää vahinkoa asunnossa, eikä niitä lueta normaaliin kulumiseen. Ne saattavat esimerkiksi nostaa laminaatin ylös tai tummentaa lattian.
– Erityisesti nuoren koiran oleskelualuetta kannattaa rajata ja lattia suojata hyvin sisäsiisteyden opetteluvaiheessa. Kissoista aiheutuu koiria useammin hajuhaittoja, Seppänen sanoo.
Koiran haukkuminen on hyvin yleinen taloyhtiössä ilmenevä ongelma. Sen suhteen kannattaa ottaa sekä naapurit että koiran oma hyvinvointi huomioon. Asiasta kannattaa rohkeasti keskustella naapurin kanssa. Aina omistaja ei ole edes tietoinen, että koira pitää ääntä ollessaan yksin.
– Jotta ongelmaan voi nopeasti puuttua, tiedustele naapureilta, että kuuluuko asunnostasi haukuntaa päivisin tai muulloin koiran yksinolon aikaan. Myös tämän suhteen on tärkeää, ettei koira joutuisi olemaan pitkiä aikoja yksin kotona, Seppänen vinkkaa.
Naapurien huomioimiseksi on lemmikin omistajan hyvä tarkistaa taloyhtiön järjestyssäännöt. Järjestyssäännöt voivat esimerkiksi kieltää lemmikkien ulkoiluttamisen taloyhtiön pihalla.
– Yhteisten tilojen osalta voisi muistuttaa, että jos vahinkoja lemmikille sattuu, niin omistaja siivoaa ja korjaa jäljet, myös piha-alueilta. Kokonaisvastuu lemmikistä on aina sen omistajalla, Seppänen summaa.
Parhaillaan naapurin lemmikistä on iloa kaikille talon asukkaille. Jotta yhteiselo sujuisi mahdollisimman mutkattomasti, on tärkeää, että kaikki osapuolet huomioivat toisensa.